Erilaisia Suunnistusmuistoja

Muistoja on sitten 2006 jälkeen kertynyt valtavasti, jota en vähättele yhtään. Päätinkin, että ensin kirjaan Jukolamuistot ja sitten ne, joista on joitain taltioita jossain päin saatavilla. Poistin tästä viittauksen Kuparikaivokseen, jota ei ole ollut yli vuoteen enää.

Dailymotionissa on taas suunnistusvideoita, pitää vain hakea. Näistä parhaimmat palat on laitettu tänne perinteisellä linkityksellä. Kuvaamani videot eri Jukolan tapahtumista ovat kaikkien vapaasti nähtävissä ainakin Dailymotionin ja Youtuben videosomessa, mutta tekijänoikeussuoja kylläkin niissä on.

Tekijänoikeussuoja ei estä lataamasta videoita, mutta niitä ei saa levittää MISSÄÄN JAKOPALVELUSSA! Jos tämmöisiä tulee ilmi, niin toimiin myös ryhdyn.

suunnistus(at)varaani.net tänne suunnistusaiheiset asiat, myös kyselyt luvasta jakaa jokin ottamani kuva jossain ja miksi juuri se kuva.

Tänä vuonna tuli oltua Kangasala-Jukolassa, missä oli nähtävää ja fiiliskin niin onnellinen hyvän sään johdosta myös. Sunnuntaina sitten, kun oli 16.06.2019, niin väsytti paljon ja tuli oltua nyt tänä vuonna puolijoukkueteltassa yötä. joka oli hieno kokemus! Totta hitossa kun päätin sitten siinä hieman itseäni oikaista, niin nukahdin vissiin tunniksi. Mukanani olleista ystävistä yksi juoksi erään joukkueen ankkuriosuuden (7:s osuus) ja toinen taas juoksi venloissa päiväsaikaan. Mikäli muistin väärin, niin saa infota vapaasti.

Emit-leimaisin, Ver5 video vuodelta 2016 on Youtubessa.

Naisten Lähtö Turun Louna-Jukolassa 2015: on youtubessa.
Miesten Lähtö Turun Louna-Jukolassa 2015: on youtubessa.
Louna-Jukola 2015, yhteislähtö: on youtubessa.
Louna-Jukola 2015, kuumailmapallon ylilento on youtubessa.
Louna-Jukolassa 2015 kuvattua videota lisää.

Naisten Lähtö Kuopion Rytökylä-Jukolassa 2014: Videota ei saatavilla, pahoittelen asiaa.
Miesten Lähtö Kuopion Rytökylä-Jukolassa 2014: Linkki suoraan videoon tässä. Sama video Youtubessa
Kuopion Rytökylä-Jukolan 2014 ilmavoimien kalustoesittelyä ja hävittäjien ylilento. Sama video Youtubessa
(Voimakkaan äänen varoitus sitten tuolle ylilentovideolle!)

Naisten Lähtö Jämsä-Jukolassa 2013: Tästä linkistä videoon. tai Youtuben videoon tästä
Miesten Lähtö Jämsä-Jukolassa 2013: Tästä linkistä videoon. tai Youtuben videoon tästä
Jämsä-Jukola 2013 Yhteislähtö: Tästä linkistä videoon.
tai Youtuben videoon tästä

Jukolavideot 2012, niitä en löytänyt mistään, kuvia kylläkin löysin ja niistä on mahdollista tehdä minun slideshow-tyylinen video, toisesta Jukolareissusta, joko Jukola -11 tai -12, siitä on tunnelmamusiikin voimin tehtynä slideshow-video nykyisin Youtubessa, jonka linkki tulee tänne.

Jukolavideo Vironlahti-Jukolasta 2011: Youtuben videolinkki (slideshow-video)

Naisten Lähtö Kytäjä-Jukolassa 2010: Tästä linkistä videoon. tai Youtuben videoon tästä
Miesten Lähtö Kytäjä-Jukolassa 2010: Tästä linkistä videoon. tai Youtuben videoon tästä

Naisten Lähtö Mikkeli-Jukolassa 2009: Tästä linkistä videoon. tai Youtuben videoon tästä
Miesten Lähtö Mikkeli-Jukolassa 2009: Tästä linkistä videoon. tai Youtuben videoon tästä

Naisten lähtö Tampere-Jukolassa 2008:  on tämän linkin takana.
Miesten lähtö Tampere-Jukolassa 2008: on tämän linkin takana.