Yleistä Suunnistusasiaa

Suunnistus sopii kaikenikäisille, eli nuorille ja vanhemmille, miehille ja naisille sekä lapsille. Suunnistus on liikkumista kohteesta toiseen parhaaksi arvioitua reittiä pitkin karttaa ja kompassia hyväksi käyttäen.

Suunnistus on siinä mielessä hyödyllinen juttu, koska se kasvattaa ainakin logiikkaa, eli päättelykykyä; kuntoa totta kai ja juoksunopeutta sekä todistetusti muistamiskykyä.

Kohteita nimitetään suunnistaessa yleisesti rasteiksi. Yleisesti ratamestari merkitsee rastin symboleina:
- pistekumpare, itäsivu. Tämä siis tarkoittaa, että rasti on tuolloin pistekumpareen itäpuolella.

Tai puolestaan:
- Pieni jyrkänne, alla. Joka tarkoittaa että rasti on pienen jyrkänteen alapuolella. Jyrkänteet voidaankin jakaa kahteen ryhmään, ensimmäinen ryhmä on kampajyrkänteet, jotka ovat maastossa leikkaukseltaan suunnilleen pystysuoria. Luiskajyrkänne taas on selkeästi loivempi ja usein pienet tämmöiset voi joskus jopa mennä varoen alas.

Jos taas rastimääritteenä on piirretty musta kolmio, luku 2.5 ja eteläpuoli, se taas tarkoittaa, että rastipisteenä on kivi jonka korkeus on 2,5 metriä ja sen eteläisellä puolella on rasti.

Suunnistuksessa tärkein apuväline on kartta. Maastossa eteneminen perustuu kartan lukemiseen ja karttamerkkien tulkintaan ja kartan vertaamiseen lähimaastoon.

Kompassia tarvitaan, kun otetaan suuntaa, mitataan välimatka tai halutaan varmistaa oikea suunta. Maastossa edetään harvoin pelkästään kompassisuunnan avulla, koska Suomen kartat ovat tarkkoja ja korkealaatuisia sekä maasto aika pienipiirteistä. Yleisesti kartta on piirretty 1:10.000, eli siis 1 cm kartalla on 100 metriä maastossa. Sprinttikartta taas on usein 1:5000 eli 1 cm kartalla on 50 metriä maastossa.

Jotta oppii suunnistamaan, niin on osattava seuraavia asioita:

A) Osattava lukea karttaa ja tiedettävä, mitä eri symbolit kartalla ovat. Helpoilla radoilla olen itse nähnyt, että rastit on merkitty kohteen nimikkeellä. Joillain isommilla seuroilla voi myös olla tyyliin "aikuiset, helppo" ja "aikuiset, vaikea" joissa matka on aika lailla ihanteena melkein sama. Selvimmät erot onkin siinä, miten radat on tehty maastoon. Aikuisten helppo on rakennettu polkujen ja kuviorajojen varaan enempi ja vaikea vaatii taas usein enempi kompassin käyttöä.

B)
Osattava kulkea suunnassa maastossa. Tämä on tärkeää varsinkin, jos on pitkä rastiväli tai maasto aika samanlaista. Samanlaisessa maastossa voi myös tulla ns. samaistamisvirhe, kuten avokallioalueella, joka johtuu lähinnä alueen samankaltaisuudesta.

C)
Osattava mitata ja arvioida matkaa sekä etäisyyksiä, esimerkiksi sähkölinjan toiselta puolen lähtee koneura, jolle pitää kääntyä seuraava.

D)
On osattava katsoa maastosta, mikä sähköpylväs tai muu selvä maanmerkki on ojaa tai vaikka oikeaa polkua lähinnä.

Vaikka et heti oppisi kaikkia, niin ei hätää! Suunnistus on lajina sopiva hyvin monelle ja laji kehittää kuntoa, juoksunopeutta, jalan lihaksia ja logiikkaa eli päättelykykyä. On jopa tilanteita, jossa hölkkä- ja kävelyvauhtia menevä saa paremman edun rastin löytämistä ajatellen kuin se, joka juoksee liian paljon. Syynä on luultavasti tässä se, että juostessa ei ehdi niin helposti (ainakaan aluksi) tekemään päätöksiä reitistä maastosta.

ENTÄ, JOS KYY, AMPIAINEN TAI MEHILÄINEN ISKEE?

Kyyn purressa:
- Puremakohdassa on kaksi pientä reikää, joka turpoaa ja on aristava.
- Iho punoittaa ja joskus iholle voi nousta rakkuloita.
- Henkilö voi olla huonovointinen: pahoinvointia, ripulia ja/tai vatsakipua.
- Vaikeassa tapauksessa pureman uhri voi joutua shokkiin.
- Puremakohdan liikuttelua tulee välttää ja raaja, johon on purtu, on asetettava lepoasentoon.

Puremakohtaa ei saa kosketella tai käsitellä millään tavoin. Pureman saanutta uhria on syytä rauhoitella. Jos purema on raajassa, se tulisi lastoittaa ja kantaa uhri puremapaikalta. Tämä on aika hankala, jos olet yksin maastossa, mutta joka tapauksessa keskeytä heti suunnistus ja palaa takaisin. Niin sanotun kyypakkauksen antamisesta ei ole todettu hyötyä, muttei haittaakaan. Puremakohdan imemisestä tai avaamisesta ei ole mitään hyötyä myrkyn poistamisen kannalta. Myöskään tulehduskipulääkkeitä ei saa antaa. Kyyn purtua tulee aina hakeutua lääkärin arvioitavaksi.

Sairaalassa tarkkailua tarvitaan, jos kyyn uhri on alle 15-vuotias nuori, raskaana oleva, ikäihminen tai vakavasti sairas henkilö. Samoin sairaalan tarkkailu on tarpeen, mikäli puremakohdassa on voimakas paikallisreaktio, potilaalla on yleisoireita kuten hengenahdistusta tai pahoinvointia.

Jos puremakohta on pään tai kaulan alueella, on vaarana hengitysteiden ahtautuminen (syynä turvotus). Sairaalahoito kattaa tarpeen mukaan nestehoidon, kortisonihoidon annoksina, antibioottihoidon ja käärmeseerumin. (Lähde: terveyskirjasto.fi)

Kyykäärme on aika arka kuitenkin. Teoriassa saa astua päälle, että kyy puraisee. Itselle sattui muutama vuosi sitten suunnistaessa varsin ikävä tapaus, kun olin menossa hyvää vauhtia kohti kuivaa hakkuualuetta. No ensin tuli vastaan kuiva ojanpohja, jonka ylitin ja sitten se tapahtui.

 Eli siinä oli sellaista aika kuivahkoa sammalta, jonka päälle ainakin toisen jalan laitoin. Sitten tuntui välittömästi vasemman jalan alaosassa, takana voimakas isku, ihan kuin joku olisi iskenyt pari pientä naulaa suoraan ihoon.

 En tiennyt mikä se oli silloin heti, mutta myöhemmin otin kuvia jäljestä ja aika moni totesi, että vaikuttaa kyllä kyyn puremalta. En ole itse allerginen, mutta on ihme sikäli, ettei vaurio pahentunut vaikka jälki näkyi pitkään. Itselle ei tullut huonoa oloa, mutta hieman on ollut sen jälkeen arkuutta kyykäärmeitä kohtaan.

Entäs hirvikärpäset:
Näitä tapaa varsinkin hirvien asuttamilla alueilla ja ne ovat hirvieläinten loisia. Tosin joskus ne erehtyvät ja tulevat ihmisen hiuksia tai ihoa kutittamaan vaatteiden alle. Vaarallinen ei ole ihmiselle kuin harvoin, vaikka voikin purra joskus väärää metsässä liikkujaa. Hyvä keino näitä otuksia vastaan onkin tiivis päähine jolla voi minimoida hirvikärpästen epämieluisat visiitit hiuksissa. Hirvikärpänen voi purressaan aiheuttaa ihmisellä paikallisen allergisen reaktion jota seuraa kutina.

- Hirvikärpänen irtoaa kammalla tai pinsetillä.
- Jos ihoon ilmaantuu kutiava ja punoittava alue, älä raavi ihoa, ettei iho mene rikki ja tulehdu.
- Mikä hirvikärpäsen puremaa seuraa allerginen reaktio, hakeudu lääkärin hoitoon.
- Voit välttää hirvikärpäsiä myös pysymällä aukeilla, tuulisilla paikoilla.
- Tumma vaatetus ja liike vetävät hirvikärpäsiä puoleensa, eikä niihin vaikuta hyönteiskarkotteet.

Ampiaiset ja mehiläiset:
Ampiaisesta poiketen mehiläinen menettää pistimensä kerran pistettyään.
Useimmiten ampiaisen tai mehiläisen pistos aiheuttaa lievää punoitusta, turvotusta sekä kipua. Nämä vaikutukset rajautuvat pistoskohtaan ja häviävät noin kahden päin kuluessa. Pistoksen osuessa suun alueelle tai jos uhrina on pieni lapsi tai pistoksia on useampi, voivat oireet vaatia kiireellistä apua lääkäriltä. Alla ohjeita ampiaisen ja mehiläisen pistoksia koskien:

- Lievitä paikallinen kipu kylmällä.
- Poista mehiläisen pistin varoen vaikkapa terävällä esineellä pyyhkäisten niin, ettei myrkkypussi tyhjene ihoon.
- Jos pistos tai pistokset aiheuttavat hengenvaarallisen, anafylaktisen reaktion, soita hätänumeroon 112 ja kerro, mitä on tapahtunut ja noudata saamiasi ohjeita.
- Mikäli henkilöllä on oma ensiapulääke, se annetaan ohjeiden mukaan välittömästi.
- Seuraa autettavan tilaa (jos siis uhri on joku muu) ammattiavun tuloon asti ja soita heti 112 numeroon, jos tila muuttuu selkeästi heikompaan tilaan.

KÄYTETTYJÄ LÄHTEITÄ:
- Kyyn purema, terveyskirjasto.fi

- Lentävien hyönteisten puremat ja pistot, terveyskirjasto.fi

SEURAAVAKSI SUUNNISTUSVINKKEJÄ

Käytä aikasi oikein:
- Ajattele ensin karttaa tutkien ja tee vasta sitten päätökset, eli ole huolellinen reitinvalinnasta.
- Juokse, kun olet varma reitistä jonne pitää suunnata matka.
- Muista, että kun olet rastiympyrän sisällä kartalla katsoen, niin ala tarkkailemaan maastoa, koska rasti on usein jo lähellä. Jyrkänteellä olevat rastit ovat jyrkänteen alla turvallisuussyistä.
- Jos tapahtuu jotain poikkeavaa, kuten äkillinen ukkonen tai sinua pisti ampiaiset tai kyy puri, niin saat keskeyttää (varsinkin kyyn purtua), se ei ole mikään häpeällinen asia, koska kokeneetkin keskeyttävät aina toisinaan.

Suunnittele reitti jota meinaat käyttää. Jos olet epävarma, kulje maastossa selvästi näkyviä kohteita kuten kuviorajoja, polkuja, ojien varsia, traktoriuria ja vastaavia.

Polkua tai muuta vastaavaa pitkin on usein edullisempaa juosta sama matka rastilta 2 rastille 3 kuin vastaavasti ryteikössä rämpien lyhyempi matka. Kokemuksesta sanoisin, että ryteiköt kuten hidastavat maapohjat, hidastavat metsiköt ja vastaavat, eivät ole mitään helppoja kulkea.

Oma kunto ratkaisee, haluatko kiertää mäen vain mennä sen ylitse. Juokse selkeät osuudet, kuten hiekkatiet ja polut. Mutta hidasta heti, kun kartanluku käy vaikeaksi tai et ole täysin selvillä, missä päin kartalla liikut.

Lapsille on hyvä opettaa, että kalliot voivat olla vaarallisen liukkaita varsinkin kostuneita. Samoin avosuo voi olla petollisen upottava paikka. Sekä se, että jyrkänne ei ole sopiva leikkipaikka. Kisoissa vaaralliset jyrkänteet (merkin koodi 201) on usein merkattu maastossa rajausnauhan avulla.


Kuvan soistuva alue näyttää kuvauspaikalta olevan ihan kelpoa maasto kulkea, mutta totuus on toinen! Koko suopelto on täynnä enemmän tai vähemmän pieniä ojia, jotka jäävät helposti aluskasvillisuuden alle ja varsinkin sateiden jälkeen niissä on usein vettä. Kuvan kaltaisilla alueilla on syytä toden teolla katsoa, mihin jalkansa tällää. Kuvan suota merkittäisiin yleensä soistuvan maan (viereinen kuva) merkillä. Jos alueella on ojia, nekin merkitään kartalle aina vähintään silloin, kun oja on selvästi avoin ja havaittavissa oleva oja. Myös silloin, jos oja on pieni, mutta täyttää selvästi kaivetun ojan piirteet.


Kuvan suo on ylitsepääsemätön, tästä ennakoivat jo lähellä suon reunaa periksi antava maapohja ja lukuisat suonsilmäkkeet. Esimerkiksi kuvan suo upotti itseäni kuvaushetkellä selvästi jo noin parin metrin päässä suon reunasta, joka riittänee kertomaan jotain suon tyypistä. Nämä on merkitty kartalle aina mustalla reunaviivalla ja ne todella upottavat! Turvallisuuden kannalta on syytä kiertää.

Kielletylle alueelle meneminen on tosiaan kiellettyä, näitä ovat pihat, pellot, puutarhat, moottoritiet ja esimerkiksi rauhoitetut kohteet, kuten saniaislehdot. Kielletty alue on kartalla merkitty magentalla pystyviivoituksella. Jos tätä aluetta on merkitty maastoon nauhalla, se merkitään kartalle magentalla värillä viivalla, joka myötäilee kielletyn alueen reunaa siinä, missä nauhakin kulkee.

Viljelty pelto on kirkkaankeltaisella pohjalla merkitty, jossa on mustaa pisterasterointia (merkin koodi 415) Myös hiekkakuoppien reunoilla on oltava varovainen, koska löyhä hiekkamaa voi lähteä luistamaan alta, vaikka olisikin tähtinastoitus kengissä.

Mieti hyvissä ajoin, mikä voisi varoittaa reitiltä eksymisestä. Etene välitavoitteesta seuraavaan tyyliin: ensin suuntana iso kivi, siitä eteenpäin isolle männylle, siitä ojaa pitkin polun luokse ja niin edelleen.

Muista osata arvioida matka vaikka tienristeyksestä tieltä lähtevään huonoon polkuun.

Valitse reitillesi pysäyttäjiä vaikka tähän tyyliin: "Jos menen tuon ojan yli, olen mennyt liian pitkälle jo kartalla." tai: "Jos tulen polulle, ohitin jo kuopan jossa rasti sijaitsee."

Rastina käytetään nykyisin rastilippua, joka on kolmelta sivulta puoliksi oranssi ja puoliksi valkoinen vinottain. Laitan tästä esimerkkikuvan tänne kyllä.

Nykyajan rastiliput jo sen verta kehittyneitä, että ne pimeässäkin heijastavat valoa.

Rastille tultaessa laitetaan sormessa kulkeva emit, joka voi olla oma, tai suunnistusseuralta saatava vuokraemit, rastilla olevaan emitille varattuun laitteeseen. Jokaisella rastilla on oma numeronsa, lisäksi on niin sanottuja hajontarasteja, mutten nyt kirjoita tässä niistä. Maaliin tullessa käytä käytössäsi olevaa emittiä niin sanotussa maalileimasimessa. Vaikka keskeyttäisit, käytä emittiä maalileimasimessa, jotta koneelle tulee tieto, että suunnistaja on tullut pois metsästä.

Ja lopuksi vielä kokeneemmille:
- Suunnista itse, toista seuraamalla voi eksyä täysin.
- Alkavan suunnistajan ei kannata valita vaikeaa rataa, mielenkiinto ja innostus voi lakata jopa liiasta haasteesta.
- Toisaalta voi aina kysyä vinkkiä reitistä tai sijainnista joltain toiselta suunnistajalta.
- Helpoin rata on tehty siten, että rastille pääsee yleensä jotain maastonkohtaa seuraamalla, vaikka polkua pitkin tai kuviorajaa seuraamalla.

Entisestä tavasta merkitä radan vaikeusaste tyylillä A, B, C ja H on luovuttu lähes täysin. Sen sijaan puhutaan tyyliin: "Keskipitkä, helppo" ja "Keskipitkä, vaikea" joista ensiksi mainittu on rakennettu niin, että rastit on hieman helpompi löytää kuin keskipitkässä, joka on vaikea. Tosin lasten radat eli rastireitti ja tukireitti yhä lyhennetään tyylillä RR ja TR.

Kannattaa huomata, että suunnistajat ovat mukavaa porukkaa ja jos ei usko, niin kyllä sen huomaa ajan myötä kun useammin käy suunnistamassa. Niin ja jokainen suunnistaa oman kunnon mukaan, eli jos ei jaksa juosta, niin kävelee vaikka, ei siinä ole hävettävää. Tärkeintähän on, että kiinnostus säilyy ja kunto kasvaa aina, kun suunnistaa.

Suunnistusta voi treenata itsekin harjoittelemalla vaikka vanhan kartan ja kompassin avulla ottamaan suunta esimerkiksi vesikuopalta selvään lähialueen maamerkkiin, kuten vaikka hirvitornille, jota ei voi sotkea muuhun hirvitorniin. Sitten voi vaikka lisätä haastetta varoen, kunhan ei liian korkealle rimaa aseta. Toisin sanoen, ei laita itselleen liian suuria haasteita. Toki kokeneemmat voivat ottaa lisähaastettakin, jos pitävät asiaa mieluisana.